Mäntsälän seurakunta

Blogit

4.7.2018 8.00

30 vuotta Mäntsälän Herättäjäjuhlista

Mikko Seppälä, kirkkoherra

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 30 vuotta Mäntsälässä vietetyistä Herättäjäjuhlista. Monet muistavat vielä nuo juhlat, jotka toivat tänne ja erityisesti urheilukentän alueelle paljon väkeä eri puolilta Suomea. Arviolta vieraiden määrä lienee ollut lähellä kolmeakymmentätuhatta.

Herättäjäjuhlat ovat perinteinen hengellinen kesäjuhla, jonka ohjelma on aina – ja on yhä vieläkin – koostunut lyhyistä seurapuheista, Siionin virsien veisuusta ja tuttujen tapaamisista. Herännäisyys eli ns. körttiläisyys on luonteeltaan – voisiko sanoa? – kovin suomalaista, siis aika pidättyväistä ja itsestään numeroa tekemätöntä. Sille tyypillinen hengellisyys on sitä kirkon peräosan publikaanin hengellisyyttä, joka ei juuri katsettaan maasta edes nosta, vaan huokaa vain hiljaa ”ole minulle syntiselle armollinen”. Siitä johtuen herännäisyyttä on luonnehdittu sanoilla ”ikävöivä usko”.

Juhlat olivat mäntsäläläisille iso vapaaehtoistyön ponnistus. Monet antoivat uskomattoman hienon panoksensa juhlien onnistumiseksi. Ja onnistuivathan ne. Juhlien otsikkosanat olivat ”Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina”. Ne sanat ovat kaiverrettuna kirkkomme kelloon. Samaa kutsua ne kaiuttavat meille edelleen. Kristillinen usko ei ole sitä, mitä me teemme tai saamme aikaan, vaan sitä, mitä Kristus on tehnyt puolestamme, jotta kaikki on valmiina. Ihan kaikki.

Mikko Seppälä

kirkkoherra


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja