Mäntsälän seurakunta

Blogi -arkisto

15.2.2017 8.00

Ei hetkeäkään yksin

Hukkasin työpuhelimeni. Tiesin pidelleeni sitä kädessäni vajaa tunti aikaisemmin ja laittaneeni sen taskuuni. Mutta nyt sitä ei ollut missään. Ei taskussa, ei toisessakaan taskussa. Ei laukussa. Ei auton lattialla. Tutkin taskut uudelleen ja kolmannenkin kerran. Turhaan. Siispä päätin palata takaisin siihen kohtaan, missä muistin sitä viimeksi käyttäneeni. Jospa se olisi pudonnut siellä maahan. Eikä sitä tietenkään sielläkään ollut.

Mieleen oli jo aikaisemmin noussut paniikkirukous. Auta Jeesus!  Nyt rukous alkoi muodostua jo tosi hartaaksi. Istuin ystäväni kanssa autossa ja mietin, mikä olisi viisasta ja käänsin päätäni. Huomasin oudon, himmeän kimalluksen penkin ja keskikonsolin välissä. Siellähän se oli! Kiilautuneena kovin ahtaaseen ja näkymättömään paikkaan.  Kiitos Jeesus! Spontaani ääneen tokaistu huokaus nosti hymyn meidän kummankin kasvoille. Kadonnut löytyi.


Pieni ja arkinenkin tapahtuma. Mutta minua puhutteleva.  Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri Jumalan kanssaan jaettavaksi. Kadonnut puhelimeni ei ollut Hänelle liian pikkuinen juttu. Eikä koko minun elämän kiemuroineen ole Hänelle yhdentekevä tai tylsä. Hän on kiinnostunut minusta, minun elämästäni ja asioistani. Hän kulkee vierelläni, eikä lähde pois tai käännä selkäänsä. Koen, että Hän muistutti minua tästä. Ja nyt minä haluan muistuttaa sinua. Hän on kiinnostunut sinusta ja sinun elämästäsi. Sinä olet hänelle rakas ja hän on aina valmis auttamaan sinua. Hän tietää, millaista sinun elämässäsi nyt on.

Psalmissa 121 kerrotaan Jumalasta meidän varjelijanamme.  Siinä sanotaan, että Hän varjelee väsymättä, että hän ei väisty viereltämme. Tästä kertoo myös vanha hengellinen laulu, jonka sanat on kirjoittanut Aino Pekkarinen:


”Yksin en kulje, en hetkeäkään. Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.

Suojellen varjellen, nostaen, auttaen.  Kanssain Hän käy kautta maailman tään.

Murheet kun murtavi sydämeni, silloinkin läsnä on Mestarini.

Lohtua taivahan tuopi Hän vaivahan, kyyneleet kaikki pois kuivailevi.

Hiljaisen hetken kun Herra taas suo, silloin mä muistan, oi, verensä vuo.

Hinta on sieluni, oi, rakas Mestari, synteini tähden on haavasi nuo.

Kiusaus korpehen synkeähän, tieni jos johtaa, käy vierelläin Hän.

Yksin en taistele, suurta on tietää se, yön kun mä ylläin nään myrskyävän.

Yksin en kulje, en hetkeäkään. Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.

Ylistys ylhäisen, parhaimman Paimenen, rakkaus suuri, jok' on syömmessäin.”

 

Eija Koskela

lähetyssihteeri


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja