Mäntsälän seurakunta

Blogi -arkisto

25.1.2017 8.00

Rukous

Suurin osa ihmisistä tekee sitä, monet salassa. Siitä puhutaan harvoin, mutta lapsikin sen osaa. Se on hiljentymistä ja luottamista suurempaan. Se on rukous.


Mitä vastaisit jos sinulta kysyttäisi rukoiletko ja millaisissa tilanteissa? Miltä tuntuisi jos tietäisit jonkun rukoilevan puolestasi?


Pohtiessani itse näitä kysymyksiä, huomasin että rukoilen useimmin silloin kun on ollut jokin sellainen kokemus tai haaste, että siitä haluaa kiittää tai pyytää apua Jumalalta. Omat rukoukseni ovat usein lyhyitä ajatuksia ennen nukkumaan menoa tai autolla ajamaan lähteissä.


Kerrotaan, että Martti Luther käytti rukoillessaan päiväkirjaa johon hän kirjasi Pyhän Hengen puhuttelun ja mietiskelynsä.  Lutherille rukous ei ollut kuiva velvollisuus, vaan hetkiä Jumalan seurassa. Luther rukoili useita kertoja päivässä polvillaan, kädet ristissä, katse taivaaseen päin kohotettuna. Sopisiko tällainen rukoustapa tämän päivän ihmisen hektiseen arkeen?  Rukouksen ei tarvitse olla pitkä, venytetty asialitania, vaan mieluummin innokas ja usein tapahtuva lyhyt pysähtyminen.


Toisen kysymyksen kohdalla ei minun tarvitse juuri miettiä, sillä tiedän että omat isovanhempani rukoilevat joka ilta kaikkien läheistensä puolesta, ja saan olla osana tuota rukousta. Se tuntuu hyvältä kun tiedän, että minut muistetaan. Laitan joskus heille myös viestiä, että nyt toivoisin esirukousta ja tiedän silloin heidän erityisesti muistavan minua rukouksessaan.  Rukous on minulle vahvistava voima ja saan rauhallisemman olon, kun tiedän Jumalan kantavan minua.  


Mieleeni tulee tarina jalanjäljistä hiekassa. Tarinassa kerrotaan Jumalan lapsesta, joka toivoi Herran kulkevan vierellä. Lapsi katsoi rantahiekkaa ja näki ensin hiekalla kahdet kevyet jalanjäljet ja sitten vain yhdet. Taakseen katsoessaan hän kysyy Jumalalta: ”missä olit silloin kun minulla oli vaikeaa, silloin kun olin yksinäinen enkä olisi jaksanut kulkea, hiekassa on vain yhdet jäljet sillä hetkellä”? Tähän Jumala vastaa ”rakas lapseni, minä kannoin sinua silloin”.


Rukoillaan toinen toisiemme puolesta ja jaetaan Kristuksen rakkautta ja kantavaa voimaa.


”Minä rakastan Herraa. Hän kuulee hartaan pyyntöni.

Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee.

Herra on avuttomien suojelija.

Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.

Nyt olen saanut rauhan,

Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa” (Ps.116)

 

Asta Kahra

vs. Diakoniatyöntekijä


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja