Mäntsälän seurakunta

Blogi -arkisto

21.6.2017 8.00

Väärin ymmärretty Jeesus

Minulla on aavistus, että osa ihmisistä (ehkä aika isokin osa) on ymmärtänyt Jeesuksen niin, että jos hänet ottaa elämässään vähänkin vakavammin, siitä seuraa väistämättä ikävä ja tylsä elämä. Ajatus on mielenkiintoinen. Kristus olisi siis vähän kuin kiusallaan tullut tekemään ihmisten jo ennestäänkin vaikean elämän, jos mahdollista, vieläkin vaikeammaksi.

Ymmärrän, että tällaiseenkin päätelmään voi tulla, mutta vika ei ole Jeesuksessa, vaan hänen monissa seuraajissaan jotka tietäen tai tietämättään luovat kristillisestä uskosta ahtaan ja ahdistavan kuvan. Ja kuitenkin: Jeesus tuli, jotta tässä elämässä olisi mieltä ja tarkoitusta. Jotta sekin, joka tuntee, ettei pyhyyden ja uskonnollisen hurskauden mittaa täytä, kelpaisi sellaisenaan ja saisi läpi elämänsä levätä Jumalan armon ja laupeuden sylissä luottavaisena kuin lapsi.

Jo yli 32 vuotta olen saanut pappina palvella tätä Mäntsälän seurakuntaa. Jos jotain olen yrittänyt erityisesti saada saarnattua ja opetettua, on se lyhyesti kuvattu yllä olevassa tekstissä. Luther sanoi, että suurin saarna on aina armo. Niinpä. Sitä teille kaikille tänä keskikesän hetkellä taas toivon.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa.

Mikko Seppälä

kirkkoherra


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja