Mäntsälän seurakunta

Blogit

9.8.2017 8.00

Kenen huonetta ja sukua?

Kesä on suomalaisten virallinen juhlasesonki. Pitkän talven jälkeen niemet, notkot ja saarelmat kuhisevat tapahtumia. Kesä kokoaa myös monet suvut yhteen: kohdataan häissä tai rippijuhlissa. Kuluneen kesän aikana päädyin vanhempieni matkassa kaksiin eri sukujuhliin. Toisissa juhlissa tapasivat äitini isoukin jälkeläiset ja toisissa isäni puolen sukuseura. Ystävät vähän virnuilivat trendikkäälle kesänviettotavalleni. Keski-ikä, täältä tullaan!

Raamatun Vanhassa testamentissa on käytetty lukuisia sivuja erilaisten sukuluetteloiden selvittämiseen. ”Kun Arpaksad oli elänyt 35 vuotta, hänelle syntyi Selah. Kun Selah oli elänyt 30 vuotta, hänelle syntyi Eber.” Ja niin edelleen. Ja onhan yksi klassikkovitsikin se, että kysellään Jaakobin poikien isän nimeä. Vanhan testamentin sivuilla näkyy selvästi se, kuinka tärkeää oli tiettyyn sukuun, heimoon tai kansaan kuuluminen, omien sukujuurten tunteminen. Myös jouluevankeliumin alusta muistamme sen, mihin sukuun Jeesus syntyi: ”Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun”.

Olen huomannut, että jossakin vaiheessa elämää omat juuret ja suvun historia alkavat kiinnostaa. Valitettavasti niin käy usein vasta silloin, kun ne, jotka suvun tarinoita osaisivat kertoa, makaavat jo mullan alla. Onneksi on heitä, jotka kantavat suvun tarinaa eteenpäin. Muuten en tietäisi esimerkiksi hulvatonta tarinaa isomummostani, joka tippui kaivoon. Juoru kaivoon tippuneesta emännästä lähti kulkemaan kylällä, ja kaikki olettivat, että emäntä oli hukkunut. Isomummo saatiin kuitenkin suurella vaivalla nostettua ylös kaivosta, ja kun leskelle tuotiin tuomaan osanottokukkia, oli oletettu vainaja niitä itse vastaanottamassa ja keitti surijoille kahvit.

Kiehtovaa on myös se, miten lapsissa kietoutuu yhteen monta eri sukua, monta eri tarinaa. Yksi tunnistaa lapsessa isoukin nenän, toinen tietyn sukuhaaran leukakuopan ja silmät, jotka menevät nauraessa sikkaraan. Me olemme kaikki lenkkejä pitkässä ketjussa, kauan sitten ennen meitä alkaneessa ja meidän jälkeemme jatkuvassa. Minä kuulun jonnekin, ja se tuntuu tärkeältä.

Ja sen lisäksi, että olen osa omaa sukuani, olen osa jotakin suurempaa. Kuulun myös Jumalan perheväkeen. ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” (Ef. 2:19)

Sanna Ylä-Jussila

kehitysvammaistyön pastori

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi