Mäntsälän seurakunta

Blogit

3.10.2018 8.00

Meidän kirkko

Teemu Saarinen, hallintopastori

Seurakuntavaalit ovat marraskuussa. Niille on annettu teemaksi #minunkirkkoni. Kaikilla yli 16-vuotiailla seurakunnan jäsenillä on mahdollisuus antaa oma äänensä sen puolesta, minkälainen kirkko meillä on. Nimittäin luottamushenkilöt ovat merkittävässä roolissa siinä, mitä kirkossa tulevaisuudessa tapahtuu.

Kirkon järjestelmä vaikuttaa olevan joskus moniportainen ja monimutkainenkin. Siitä johtunee myös se, että kirkkolaivan sanotaan kääntyvän hitaasti. Hitaat muutokset taas aiheuttavat turhautumista. Ymmärrän sen hyvin. Nyt on kuitenkin paikka vaikuttaa. Tulevat luottamushenkilöt, joita Mäntsälässä valitaan 27, ovat omalta osaltaan vaikuttamassa koko kirkon asioihin, mutta erityisesti täällä Mäntsälässä.

Valtuutetuilla on aina viimeinen sana päätettäessä seurakunnan asioista. Oli kyseessä sitten taloudenhoito, toiminnan suunnittelu tai seurakunnan henkilövalinnat.  He vaikuttavat siihen, ketkä ovat kirkolliskokouksessa päättämässä koko kirkon asioista. Nykyiset valtuutetut ovat vielä äänestämässä osaltaan siihen, kun nyt lokakuussa valitaan uutta piispaa Espoon hiippakuntaan.

Luottamushenkilöt edustavat Mäntsälässä noin 16 000 seurakuntalaista. Nyt ehdolla tähän tehtävään on 75 ehdokasta viidessä valitsijayhdistyksessä. Seurakuntavaaleilla on myös oma vaalikone, josta voi lokakuussa alkaa etsiä sellaista ehdokasta, jonka ajattelu vastaa parhaiten omaa ajatusta minkälainen on #minunkirkkoni. Minun kirkkoni on meidän yhteinen kirkko. Sen rakentamisessa tarvitaan luottamushenkilöitä, mutta myös äänestäjiä. Minusta meidän kirkko on parhaimmillaan silloin luottamushenkilöt, seurakuntalaiset ja työntekijät toimivat yhdessä.

Teemu Saarinen

hallintopastori

 

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja