Mäntsälän seurakunta

Blogit

1.11.2017 8.00

Suomi 100 ja uskonpuhdistus 500 vuotta

Mikko Seppälä, kirkkoherra

Suomea on sanottu maailman luterilaisimmaksi maaksi. Vaikka kirkon jäsenmäärät ovatkin olleet viime vuosina laskussa, tämä asia ei silti vielä muuksi ole muuttunut. Lähelle päästään toki muissakin pohjoismaissa. Suomeen luterilainen tapa ymmärtää kristillinen usko juurtui vahvasti jo 1500- ja 1600-luvuilla. Niinpä itsenäinen Suomi vuonna 1917 oli nimenomaan itsenäinen luterilainen Suomi. Tämä oli leimaava piirre suomalaisuudessa myös koko Venäjän vallan ajan ja oli omalta osaltaan luomassa omaa kansallista identiteettiä.  Sopii siis mainiosti, että samana vuonna juhlitaan sekä itsenäistä sata-vuotiasta Suomea että uskonpuhdistuksen alkamisen 500-vuotisjuhlia.

Martti Lutherin, tuon saksalaisen rohkean munkin, syvin kysymys oli: miten löytäisin armollisen Jumalan? Hänelle Jumala näyttäytyi Raamatun sanoissa alkuun ankarana tuomarina ja syyttäjänä, joka ei syntiselle lepoa antanut. Aikansa taisteltuaan ja kipuiltuaan mies kuitenkin löysi etsimänsä. Hän löysi armollisen Jumalan sen saman kirjan sanoista, jotka ennen olivat viestineet hänelle täysin päinvastaista. Siksi juuri luterilaisuuden suuri sana on armo. Ilo on olla pappina armon asialla omassa rakkaassa seurakunnassa. Toivon teille kaikille sytykettä tulla armon sanan kuuloon kotikirkkoon ja kaikkiin seurakunnan tilaisuuksiin.

Kirkossa on seurakunnan erityisinä tapahtumina tällä viikolla pyhäinpäivän aattokonsertti, pyhäinpäivän messu ja uskonpuhdistuksen vuosipäivän messu. Ensi viikon keskiviikkona Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumana järjestetään seppeletalkoot. Katsokaapa näiltä sivuilta lisätietoja. Uskon, että lähteminen kannattaa.

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja